Jobiekonomia hyvinvointivaltion pelastajana

Suomalainen hyvinvointivaltio rahoitetaan pääosin palkoista. Ansiotuloverot ja sosiaaliturvamaksut tuovat lähes 59 prosenttia verotuloista (ks. Verokiila). Jos tekoäly vähentää palkkatyötä, hyvinvointivaltion perusta murenee juuri silloin, kun sitä tarvitaan eniten (ks. Hyvinvointivaltio palkkakuitin varassa).

Jobiekonomia korjaa tämän ongelman neljällä tavalla.

1. Veropohja siirtyy työpaikasta työhön

Verus peritään jokaisesta tehtävästä automaattisesti riippumatta siitä, onko tekijä palkansaaja, yrittäjä, opiskelija vai eläkeläinen. Verotettava asia on se, että joku tekee jotain, mistä toinen maksaa. Kun työ irtoaa työpaikoista, veropohja ei katoa, vaan se kulkee työn mukana.

Samalla veropohja laajenee. Naapuriapu, hoiva, pienet korjaukset ja opetus ovat nykyään enimmäkseen näkymätöntä tai pimeää taloutta. Jobiekonomiassa ne tulevat näkyviksi ja kartuttavat yhteistä. Harmaa talous vähenee ilman yhtään tarkastajaa, koska kuittaamaton työ on tekijälle aina huonompi vaihtoehto.

2. Menot pienenevät, kun kaikki osallistuvat

Työttömyyden kalleimmat kustannukset eivät ole etuudet, vaan syrjäytyminen, sairastuminen ja menetetty osaaminen. Kun jokaisella on päivittäin tarjolla jotain hyödyllistä omien kykyjensä mukaan, rakenteellinen työttömyys liukenee. Etuusmenot pienenevät, ja terveydenhuollon menot kasvavat hitaammin, koska mielekäs tekeminen ja sosiaaliset kontaktit ovat parasta ennaltaehkäisyä.

Myös byrokratia kevenee. Kun kone tuntee ihmisen osaamisen ja tarjoaa sopivaa työtä, hakemuksia, työvoimapalveluiden haastatteluja ja aktiivisuusehtojen valvontaa tarvitaan paljon vähemmän.

3. Ikääntyvä maa saa hoivan, jota se tarvitsee

Suomen huoltosuhde heikkenee. Hoivaa, seuraa ja arjen apua tarvitaan yhä enemmän, ja sitä on vaikea tuottaa perinteisinä virkoina. Jobiekonomiassa tuhannet ihmiset voivat tarjota pieniä apuja lähellä asuville ikäihmisille, ja ammattilaiset keskittyvät siihen, mikä vaatii ammattitaitoa. Baumolin tauti kääntyy eduksi: kun kone tekee tietotyön halvaksi, ihmisten välisen työn arvo nousee, ja se näkyy tekijöiden ansioissa.

Aktiiviset eläkeläiset voivat osallistua juuri niin paljon kuin haluavat. Taloudellinen huoltosuhde paranee ilman, että kenenkään eläkeikää nostetaan.

4. Koulutuksesta tulee investointi, joka maksaa itsensä takaisin

Hyvinvointivaltio on aina rahoittanut koulutusta, mutta harvoin tiennyt, mikä koulutus kannattaa kenellekin. Jobiekonomiassa palkallinen oppiminen kohdistuu sinne, missä se kasvattaa ihmisen tulevia ansioita. Verus rahoittaa koulutuksen, ja koulutus kasvattaa tulevaa verusta. Syntyy positiivinen kierre, jossa yhteiskunta sijoittaa kansalaisiinsa ja saa sijoituksensa takaisin.

Kokonaisuus

Hyvinvointivaltion ydin ei ole palkkakuitti. Ydin on lupaus, että kaikista pidetään huolta ja kaikki osallistuvat yhteiseen. Jobiekonomia on tapa pitää tuo lupaus aikana, jolloin palkkakuitti ei enää riitä sitä kantamaan.

---

Katso myös: Jobiekonomian ylevät perusperiaatteet · Kestävyysvaje · Perustulokokeilu