Pasi A Jokinen

Työn utopistinen tulevaisuus

Wed, 16 Sep 2026 00:00:00 GMT

Taustaa

Vuonna 1989 isäni rakennusfirmassa työskenteli taitava kirvesmies, jolla oli ongelma. Kerran pari vuodessa mies vain katosi: ryyppy jäi päälle viikoksi tai jopa kahdeksi.

Ryyppyputken jälkeen hän häpeillen ilmestyi aamulla työmaalle kysyen, josko työtä vielä löytyisi. Ja löytyi. Taitavalle miehelle oli käyttöä.

Samanlaista elämää eli moni muukin vähempiosainen. Sairauksien, alkoholismin tai levottoman mielenlaadun vuoksi työssä ei pysytty pitkään, mutta sitä oli helposti tarjolla. Ei tarvinnut kuin kävellä aamulla työmaalle.

Lama ja sääntely muuttivat kaiken.

Suomeen syntyi rakenteellisesti työttömien joukko, joilla ei työmaalle ole asiaa. Ei vain se, että kotiin tottuneella on vaikea irtautua työmaalle, vaan se, ettei työmailta enää irtoa työpaikkaa. Tarvitaan lupalappuja, tulityökortteja ja koulutuksia, joiden suorittaminen voi kestää viikkoja. Apuduunareita ei ole enää mahdollista ottaa työmaalle ad hoc.

Tänä päivänä karkaileva tuurijuoppo ei enää löydä paikkaansa yhteiskunnassa, olipa taidot kuinka hyvät tahansa. On yrityksille liian kallista ja työlästä pitää listoillaan niitä, joiden suoritteet eivät ole ennustettavia. Sortujat alkoholisoituvat kotisohvilleen ja järjestelmä ei jousta.

Tämä kirjoitus on toinen puolisko parista. Ensimmäisessä, Hyvinvointivaltio palkkakuitin varassa, kävin läpi, miten tekoäly voi purkaa suomalaisen työyhteiskunnan ja sen mukana verotuksen, joka pitää hyvinvointivaltiota pystyssä. Se oli synkkä kirjoitus.

Tämä ei ole. Tämä on ajatusharjoitus siitä, mitä tapahtuu, jos sama tekoäly, joka vei työpaikat, antaa takaisin sen, mikä hävisi 1990-luvulla: mahdollisuuden kävellä aamulla työmaalle.

Tiistai, vuosi 2034

Kalevi herää Tampereella vähän ennen kahdeksaa. Viimeiset kaksi viikkoa eivät olleet hänen parhaitaan, ja siitä saa jokainen ajatella mitä haluaa.

Puhelimessa odottaa aamun lista:

Katon läpiviennin korjaus, Hervanta, 2,3 km — 14 jobia Todennäköisyys, että tykkäät: 91 % Tulityökorttisi vanheni toukokuussa. Päivitän sen matkalla, vie 12 minuuttia.

Opeta nuorelle, miten kattotuoli oikaistaan, Kaleva, 1,1 km — 9 jobia + oppimisbonus Todennäköisyys, että tykkäät: 78 % Et ole tehnyt tätä ennen. Luulen, että olet tässä hyvä.

Terassin purku sateessa, Lielahti — 31 jobia Et tule pitämään tästä.

Listan alimpana on vielä yksi rivi:

Terveysasemalla olisi torstaina aika, jos haluat jutella niistä kahdesta viikosta. Ei maksa mitään.

Kukaan ei kysy, missä hän on ollut. Kone tietää, mitä Kalevi osaa, ja katto tarvitsee korjaajan tänään. Siinä kaikki, mitä kummankaan tarvitsee tietää.

Kalevi valitsee katon. Iltapäivällä hän päättää kokeilla myös opettamista. Torstain aikaa hän ei vielä varaa, mutta ei myöskään poista ilmoitusta.

Vanha työ ja uusi työ

Vuonna 1989 työmaalle käveltiin aamulla. Vuonna 2019 työpaikkaa haettiin, ja hakemuksen liitteeksi piti laittaa koko elämä. Vuonna 2034 työ tulee sinun luoksesi.

	Työmaa 1989	Työpaikka 2019	Jobitalous 2034
Miten töihin pääsee	Kävelet paikalle	Haet, odotat, menet haastatteluun	Valitset listalta
Mikä ratkaisee	Mestari tuntee sinut	CV ja kortit	Mitä oikeasti osaat
Poissaolo	Anteeksiannettavaa	Irtisanomisperuste	Ei kenenkään asia
Osaamisen kehittyminen	Opit vieressä olevalta	Koulutus omalla ajalla	Kone opettaa ja maksaa siitä
Paperit	Ei juuri mitään	Kortteja, lupia, sopimuksia	Kone hoitaa
Kenelle työtä on	Niille, jotka jaksavat	Niille, jotka pysyvät	Kaikille

Vanhassa työmaassa oli jotain, mikä hävisi: matala kynnys. Epävakaa ihminen sai käydä töissä silloin, kun pystyi. Hintana oli se, että turvallisuus, verot ja reiluus olivat vähän niin ja näin.

Nykyisessä työpaikassa on jotain, mikä kannattaa säilyttää. Kortit, veronumerot ja koulutukset eivät ole kiusantekoa, vaan ne pitävät ihmiset hengissä ja veroja kertymässä. Hintana on se, että kynnys on noussut niin korkeaksi, että iso joukko ihmisiä on jäänyt pysyvästi sen alle. Siitä syntyy Rakenteellinen työttömyys.

Jobitalous on yritys saada molemmat. Kynnys laskee takaisin vuoden 1989 tasolle, koska kone hoitaa paperit, kortit ja luottamuksen. Turvallisuus säilyy, koska kone tietää tarkasti, mitä kukin osaa.

Miten tähän päädyttiin

Tarinan alku on sama kuin edellisessä kirjoituksessa. Tekoäly vei tietotyön. Koodarit, kirjanpitäjät, juristiharjoittelijat ja konsultit huomasivat, että heidän työnsä oli juuri sitä, mitä kone osasi parhaiten. Palkkoja katosi ja verotulot romahtivat.

Samaan aikaan Suomi oli täynnä asioita, joita kukaan ei tehnyt. Aita piti maalata. Jonkun äiti kaipasi seuraa. Joku halusi oppia derivoimaan. Joku halusi laskea tonttinsa neljäkymmentä koivua syistä, jotka jäivät hänen omaan tietoonsa.

Mikään näistä ei ollut työpaikka. Niinpä ihmiset alkoivat tehdä niitä toisilleen. Apuna oli alusta asti tekoäly: jokaisella oli jo avustaja, joka osasi etsiä tekijän, sopia ajan ja kuitata työn tehdyksi. Aluksi palveluita oli kymmeniä, eivätkä ne toimineet keskenään.

Aluksi sääntö oli yksinkertainen, sama kuin aikapankeissa: tunti minun työtäni tunnista sinun työtäsi. Se toimi hyvin siihen asti, kun neurokirurgi tarvitsi aidan korjattua ja aidanrakentaja aivoleikkauksen.

Pian keksittiin jobi. Tuntien sijaan ihmiset alkoivat hinnoitella tarpeitaan. Koiran ulkoilutus: 1 jobi. Katon korjaus: 14 jobia. Isän uuden television selittäminen hänelle kolmen tunnin ajan hermostumatta: todennäköisesti 8 jobia.

Tämä pieni muutos on tärkeämpi kuin miltä se näyttää. Kun tunti ei enää ole tunti, kannattaa tulla hyväksi jossain. Kaksisataa vuotta vanha Suhteellinen etu alkaa toimia myös koiranulkoiluttajien ja kattoremonttien mittakaavassa.

Sitten avustajat alkoivat käyttää kaikkia palveluita ristiin, ja ennen pitkää kymmenistä sovelluksista tuli yksi järjestelmä.

Mitä kone tekee

Kone tietää jo, mitä ihmiset tarvitsevat. Nyt se tietää myös, mitä kukin osaa, mitä haluaa oppia, kuinka pitkälle on valmis lähtemään ja minkälainen työ tekee hänet oudon onnelliseksi.

Joka aamu se tarjoaa listan, joka on järjestetty sen mukaan, kuinka todennäköisesti valitset kunkin tehtävän. Päätös on aina sinun.

Kone antaa tehtäviä, joista suoriudut, mutta vähän vaikeampia kuin eilen. Kun opit, tarjoukset muuttuvat. Kun kone laskee, että uuden taidon opettelu kasvattaa elinikäisiä ansioitasi, se maksaa sinulle opiskelusta. Tätä kutsutaan palkalliseksi oppimiseksi, ja taloustieteilijät ovat sanoneet samaa jo kuusikymmentä vuotta nimellä Inhimillinen pääoma.

Koneen tavoite on kirjattu lakiin: maksimoi elinikäiset ansiot ja hauskuus. Ekonomistit huomauttivat, ettei hauskuus ole riittävän täsmällinen hyvinvointifunktio. Kansalaiset antoivat huomautukselle arvosanaksi 2,1 viidestä.

Jokaisesta jobista kone ottaa pienen siivun, veruksen. Sillä maksetaan sairaalat, koulut, tiet ja koulutus, joka tekee ihmisistä arvokkaampia. Suomalaiset valittavat veruksesta katkerasti, mikä on vakuuttanut kaikki siitä, että järjestelmä on pohjimmiltaan suomalainen.

Jokainen tekee joka päivä vähintään yhden jobin verran jotain. Useimmat tekevät paljon enemmän. Työttömyys loppui, kun lakkasimme vaatimasta työpaikkaa.

Miksi tämä ei ole pelkkää haaveilua

Taloustieteellisesti tässä ei ole juuri mitään uutta. Uutta on vain se, että tekoäly tekee sen mahdolliseksi.

Pieniä töitä jää tekemättä, koska niiden transaktiokustannukset ovat suuremmat kuin itse työ. Sopivan ihmisen löytäminen, luottamuksen rakentaminen, hinnasta sopiminen, vakuutukset ja verot vievät enemmän aikaa kuin kahdenkymmenen minuutin tehtävä. Tekoäly painaa nämä kustannukset lähelle nollaa.

Kohtaanto-ongelma on taloustieteen vanha tuttu. Työttömiä ja tekemätöntä työtä on samaan aikaan, koska ne eivät löydä toisiaan. Tekoäly on paras koskaan keksitty kohtaantokone.

Hoiva, korjaaminen, opettaminen ja seura ovat työtä, jota tekoäly ei korvaa lähiaikoina. Baumolin tauti tarkoittaa, että juuri tällaisen työn suhteellinen arvo nousee, kun kaikki muu halpenee.

Keikkatalous on jo näyttänyt, että ihmiset tekevät mielellään pieniä töitä joustavasti. Se on myös näyttänyt, mikä menee pieleen, kun alustan tavoite on alustan oma tuotto. Jobitalouden kone optimoi sinun elinikäisiä ansioitasi. Ero on koko jutun ydin.

Suurin hyppy tässä ajatusharjoituksessa ei ole taloustiede. Se on oletus, että ihmiset luottavat tekoälyyn niin paljon, että antavat sen kartoittaa kaikki tarpeensa ja taitonsa. Jos sen hyväksyy, loppu seuraa yllättävän luontevasti.

Ajatusharjoitus wikinä

Kuten edellisessäkin kirjoituksessa, kirjoitin tästä fiktiivisen tulevaisuuden wikin. Se on ajatusharjoitus, ei ennuste. Siellä Jobi Economy syntyy vuonna 2029 veropohjan kriisin keskellä aikapankeista, jobi saa lainsäädännöllisen määritelmän vuonna 2030 ja verus kattaa vuoteen 2034 mennessä lähes 40 prosenttia verotuloista. AI Work Matching, One Jobi Rule, Paid Learning ja Lifetime Earnings + Fun kuvaavat järjestelmän osat tietosanakirjan kuivalla äänellä. Mukana on myös kritiikki: yksityisyys, syrjintä ja kysymys siitä, kenen tavoitteita kone lopulta palvelee.

Mitä tästä opimme

Tekoäly ei luonut uusia työpaikkoja. Se tuhosi koko työpaikan instituution. Sitten kävi ilmi, että hyödyllistä ihmistyötä oli aina ollut paljon enemmän kuin työpaikkoja.

Synkässä versiossa tämä sama havainto on tragedia: työtä olisi, mutta mikään ei muuta sitä toimeentuloksi. Tässä versiossa se on ratkaisu.

Kalevi olisi pärjännyt tässä maailmassa hyvin. Ehkä jopa paremmin kuin vuonna 1989.

Hyvinvointivaltio palkkakuitin varassa

Tue, 15 Sep 2026 00:00:00 GMT

Suomalainen hyvinvointivaltio on hieno kone. Se tuottaa terveydenhuoltoa, kouluja, eläkkeitä ja sen tunteen, että jos jotain sattuu, joku ottaa kopin.

Koneella on yksi polttoaine: palkat.

Tämä ei ole kärjistys. OECD:n tilastojen mukaan vuonna 2023 ansiotuloverot toivat 29,8 prosenttia Suomen verotuloista ja sosiaaliturvamaksut 29,1 prosenttia. Yhteensä lähes 59 prosenttia. Loppuosa on suurelta osin arvonlisäveroa, jota maksetaan rahalla, joka on ensin ansaittu palkkana. Verokiila keskipalkkaiselle oli 42,5 prosenttia. Työeläkejärjestelmä rahoitetaan maksuilla, jotka ovat prosenttiosuus palkasta.

Hyvinvointivaltio on siis rakennettu palkkakuitin varaan. Ja nyt joku on keksinyt koneen, joka tekee palkkakuitin arvoista työtä ilman palkkakuittia.

Lähtötilanne ei ole hyvä

Suomi ei ole menossa tähän murrokseen levänneenä.

Kesäkuussa 2026 työttömyysaste oli 10,8 prosenttia, korkein sitten vuoden 2000 ja EU:n korkeimpia. Julkinen velka nousi 88,5 prosenttiin BKT:sta vuonna 2025. Syntyvyys nousi viime vuonna hieman, 1,30 lapseen naista kohden, mikä oli hyvä uutinen lähinnä siksi, että edellisen vuoden 1,25 oli kaikkien aikojen matalin. Huoltosuhde heikkenee joka tapauksessa ja Kestävyysvaje on ollut valtiovarainministeriön vakioaihe koko 2020-luvun.

Kaikki tämä ennen kuin yksikään tekoäly on vienyt yhtään työpaikkaa.

Mitä tekoälyn tekijät itse sanovat

Tavallisesti teknologiayhtiöt vakuuttavat, että uusi teknologia luo enemmän työpaikkoja kuin vie. Tällä kertaa varoitukset tulevat yhtiöiltä itseltään.

Anthropicin toimitusjohtaja Dario Amodei arvioi toukokuussa 2025, että tekoäly voi hävittää jopa puolet aloitustason toimistotöistä ja nostaa työttömyyden 10–20 prosenttiin viidessä vuodessa. Anthropic Economic Index -kyselyssä kesäkuussa 2026 yli kolmannes lähes 9 700 vastaajasta arvioi, että tekoäly pystyy vuoden sisällä tekemään lähes kaikki heidän työtehtävänsä.

Tämä on ennuste ja mielipide, ei tosiasia. Moni ekonomisti on huomattavasti rauhallisempi. Ensimmäiset mittaukset kuitenkin näyttävät jo jotain: Stanfordin tutkijoiden kanarialintututkimuksen mukaan 22–25-vuotiaiden työllisyys tekoälylle alttiissa ammateissa oli kesäkuussa 2026 noin 19 prosenttia jäljessä siitä, missä sen olisi pitänyt olla. Laajaa syrjäytymistä ei vielä näy. Nuorista se alkaa.

Miksi juuri Suomi

Suomi teki 1990-luvun laman jälkeen kansallisen strategian, joka kannatti: koulutetaan kaikki, siirrytään korkean arvonlisän osaamistyöhön, jätetään halpa työ muille. Nokia, peliyhtiöt, insinööritoimistot, konsultit. Se suojasi meitä globalisaatiolta ja edelliseltä automaatioaallolta.

Nyt sama strategia on keskittänyt työllisyytemme juuri niihin tehtäviin, joissa tekoäly kehittyy nopeimmin. Koodaus, analyysi, kirjanpito, hallinto, viestintä, lakityö. Kaikki työ, joka tapahtuu ruudulla ja tuottaa tiedostoja.

Kirvesmiehen työtä tekoäly ei vie lähiaikoina. DI:n työn se voi viedä.

Mekanismi: tuotanto jää, palkka lähtee

Tekoäly ei vähennä tuotantoa. Suomalainen yritys, joka ennen maksoi kymmenelle asiantuntijalle, voi jatkossa maksaa kahdelle ja ostaa loput laskentatehona kansainväliseltä tekoäly-yhtiöltä. Tuotos on sama tai parempi.

Kahdeksan suomalaista palkkaa katoaa. Niiden mukana katoaa ansiotulovero, sosiaaliturvamaksut ja työeläkemaksut. Tilalle tulee halvempia hintoja, parempia voittoja ja laskuja Kaliforniaan. Mikään näistä ei ole asia, jota Suomen verojärjestelmä osaa verottaa kovin hyvin.

Sitten alkaa kierre:

Työttömyys kasvaa, joten työttömyysturvan ja toimeentulotuen menot kasvavat.
Palkkasumma pienenee, joten verotulot pienenevät.
Kotitaloudet kuluttavat vähemmän, joten arvonlisäverotulot pienenevät.
Valtio leikkaa, joten julkisen sektorin työpaikat vähenevät, ja palataan kohtaan 1.

Julkinen talous on kalleimmillaan juuri silloin, kun sen polttoaine loppuu.

Kokemustikkaat katkeavat

Toinen ongelma on hitaampi ja ehkä pahempi.

Juniorityöllä on ollut kaksi tehtävää. Se tuottaa rutiinityötä, ja se kouluttaa ihmisistä senioreita. Tekoäly on erinomainen ensimmäisessä. Jos juniorit korvataan tekoälyllä, säästö tulee heti. Lasku tulee kymmenen vuoden päästä, kun seniorit jäävät eläkkeelle eikä kukaan ole oppinut heidän työtään.

Mistä tulevat tulevaisuuden seniorit, jos kukaan ei ole enää junior?

Muutaman vuoden ajan vastaus on: niistä, jotka palkattiin ennen tekoälyä.

Olemme nähneet tämän ennenkin

1990-luvun lamassa Suomen BKT supistui reilusti yli kymmenen prosenttia, ja työttömyys nousi muutamassa vuodessa noin kolmesta prosentista yli 16 prosenttiin. Talous toipui. Työttömyys ei koskaan palannut ennalleen. Rakenteellinen työttömyys jäi pysyväksi, ja sen mukana ihmisiä, jotka eivät enää koskaan löytäneet reittiä takaisin.

Laman jälkeen työmaille ei enää vain kävelty. Tarvittiin kortteja, veronumero ja kursseja. Syyt olivat hyviä: turvallisuus ja harmaan talouden torjunta. Seuraus oli, että kynnys nousi niin korkeaksi, että iso joukko ihmisiä jäi sen alle.

Silloin ulos putosivat epävakaat, sairaat ja ne, joiden elämä ei mahtunut kahdeksasta neljään -muottiin. Tällä kertaa ulos putoaa korkeakoulutettu keskiluokka. Siis juuri se ryhmä, joka maksaa progressiivisen verotuksen suurimmat osuudet.

Ajatusharjoitus: pahin tapaus

Kirjoitin tästä fiktiivisen tulevaisuuden wikin pahimman tapauksen skenaariona. Se on ajatusharjoitus, ei ennuste. Luvut ovat keksittyjä, mutta niiden taustalla olevat mekanismit eivät.

Skenaariossa tietotyön romahdus alkaa vuonna 2027, kun tekoälyagentit alkavat tehdä pitkiä tehtäviä ilman valvontaa. Vastavalmistuneiden rekrytoinnit putoavat alle puoleen. Työttömyys nousee 19,6 prosenttiin vuonna 2029. Korkeakoulutetuista 25–34-vuotiaista työttömänä on lähes kolmannes.

Sitä seuraa veropohjan kriisi. Ansiotuloverot ja sosiaaliturvamaksut putoavat reaalisesti 21 prosenttia kahdessa vuodessa. Alijäämä on lähes 10 prosenttia BKT:sta, velka ohittaa 110 prosenttia, luottoluokitus laskee ja EU avaa liiallisen alijäämän menettelyn. Terveyskeskuksia ja kouluja suljetaan.

Ja kaiken tämän keskellä talous on tuottavampi kuin koskaan. Ohjelmistoja, analyyseja ja hallintoa syntyy lähes ilmaiseksi. Wikissä tätä kutsutaan runsauden paradoksiksi: maa on rikkaampi kuin koskaan, mutta valtio on konkurssissa ja puolet yliopiston käyneistä istuu kotona.

Miksi tavalliset keinot eivät riitä

Uudelleenkoulutus. Ihmisen voi kouluttaa uudelleen. Niin voi tekoälynkin, yleensä nopeammin. Kolmen vuoden muuntokoulutus ohjelmistotestaajaksi ei auta, jos testaus automatisoituu kahdessa.

Robottivero. Hyvä idea, kunnes yrität määritellä, mikä on robotti. Tekoäly ostetaan palveluna ulkomailta, ja veron välttämiseen riittää laskun lähettäminen toisesta maasta.

Perustulo. Suomi on jo kokeillut. Perustulokokeilu vuosina 2017–2018 paransi osallistujien hyvinvointia, mutta se ei vastannut kysymykseen, joka nyt on ainoa oleellinen: kuka sen maksaa, kun palkkoja ei ole?

Leikkaukset. Kierteen kohta 4.

Mikä on oikeasti rikki?

Suomalaisista ei tule hyödyttömiä. Hoivaa, korjaamista, opettamista, rakentamista, seuraa ja apua tarvitaan yhtä paljon kuin ennenkin, luultavasti enemmän. Ikääntyvä maa on täynnä tekemätöntä työtä.

Rikki on se, että meillä on vain yksi instituutio, joka muuttaa hyödyllisen työn toimeentuloksi ja verotuloiksi: työpaikka. Ja juuri sitä tekoäly purkaa.

Hyvinvointivaltio ei ole riippuvainen työpaikoista. Se on riippuvainen siitä, että hyödyllisestä työstä maksetaan ja maksuista voidaan periä veroa. Me vain olemme niin tottuneita tekemään molemmat työpaikan kautta, että pidämme niitä samana asiana.

Jos tämä kuulostaa toivottomalta, kirjoitin myös toisen version samasta tulevaisuudesta. Siinä käy ilmi, että tekoäly voi purkaa työpaikan instituution ja rakentaa tilalle jotain parempaa: Työn utopistinen tulevaisuus.

Hyväntahtoinen AI-diktaattori Bjørn valtasi Norjan

Wed, 02 Sep 2026 00:00:00 GMT

Mitä tapahtuu, kun suurin mahdollinen AI-katastrofi toteutuu? Miten reagoimme, kun Internetin perusinfraan, sähköntuotantoon ja logistiikkaketjuihin kohdistuu pahin kuviteltava digitaalinen hyökkäys?

Tiistaiaamu Bergenissä

Tiistaina 16. marraskuuta 2027 Ingrid Solheim heräsi Bergenin Sandvikenissa siihen, että jääkaappi hurisi taas tasaisesti.

Sähkökatkot olivat loppuneet vasta pari päivää aiemmin. Keittiön pöydällä oli yhä kynttilänpätkiä, kaksi tyhjää vesikanisteria ja kirjekuori, jossa oli 3 400 kruunua käteistä. Ne olivat jääneet Internetin mustan surman ajalta, kun kortit eivät toimineet eikä ruokakaupan kassa osannut sanoa, milloin toimisivat. Radiosta oli viiden päivän ajan tullut samaa kehotusta: säästäkää polttoainetta, vettä ja sähköä. Ja pysykää rauhallisina.

Ingrid keitti kahvit ja uskaltautui avaamaan puhelimensa. Pankkitunnukset toimivat. Samoin Helsenorge ja Altinn. Altinnin etusivulla oli kuitenkin ilmoitus, jollaista hän ei ollut ennen nähnyt:

Heil og sæl, Ingrid. Palvelu on korjattu. Tietosi olivat vaurioituneet 9. marraskuuta, ja olen palauttanut ne. Pahoittelen kolmen päivän viivettä: vesilaitosten ohjausjärjestelmät olivat kiireellisemmässä jonossa. Ystävällisin terveisin, Bjørn

Ingrid luki viestin kahdesti. Sitten hän soitti siskolleen Stavangeriin. Sisko oli saanut samanlaisen viestin, paitsi että hänen versiossaan pahoiteltiin myös sitä, että hänen verotietoihinsa oli joskus vuonna 2019 kirjattu väärä postinumero. Sekin oli nyt korjattu.

Kello kahdeksalta NRK kertoi, että hallitus ”selvittää hallinnon tietojärjestelmissä havaittua ulkopuolista toimijaa”. Kello yhdeksältä hallitus kertoi, että toimija oli eristetty. Kello kymmeneltä eristys ei enää ollut voimassa, koska toimija oli korjannut sen. Kello yhdeltätoista valtiovarainministeri piti tiedotustilaisuuden, jossa hän oli selvästi nukkunut huonosti.

Ingrid ei ymmärtänyt tekoälystä juuri mitään. Hän ymmärsi kuitenkin kaksi asiaa. Ensinnäkin valtio ei ilmeisesti enää itse päättänyt omista tietokoneistaan. Toiseksi hän oli juuri saanut julkishallinnolta elämänsä kohteliaimman viestin.

Hän ei ollut ihan varma, kumpi tuntui oudommalta.

Mistä Bjørn sitten tuli? Tarina alkaa pelosta, kuten niin moni muukin.

Kaikki alkoi pelosta

Vuonna 2025 suurvallat tulivat siihen tulokseen, että tekoäly saattaa olla seuraava ydinase, ja että jos joku sen saa, sen ei missään nimessä pidä olla se toinen. Syntyi joukko valtiollisia ohjelmia, joita lehdistö alkoi kutsua nimellä AI Manhattan -projektit. Hallitukset eivät pitäneet nimestä. Sitten ne alkoivat käyttää sitä itsekin.

Ohjelmien tuloksena syntyi AGI-pommi: tekoäly, jolle ei kerrota, mitä rikkoa, vaan mitä halutaan saavuttaa. Loput se miettii itse. Pienemmillä mailla ei ollut varaa hallittuihin ja tarkkoihin versioihin, joten ne tyytyivät likaiseen AGI-pommiin. Sen ei tarvitse olla fiksu. Riittää, että se on fiksumpi kuin keskivertosähköyhtiön tietoturva.

Yhdysvalloissa joku kysyi tässä vaiheessa kiusallisen kysymyksen: mitä me sitten teemme, kun joku käyttää sellaista?

Vastaus oli Käänteinen Manhattan-projekti, joka perustettiin 19. helmikuuta 2026. Idea oli yksinkertainen ja vähän huolestuttava: autonomista tekoälyä vastaan taistellaan autonomisella tekoälyllä. Kahdelle laboratoriolle annettiin tehtäväksi rakentaa Korjaaja-AGI, tekoäly, joka osaa murtautua mihin tahansa mutta haluaa vain korjata. OpenAI aloitti työn Providencen parissa 6. maaliskuuta ja Anthropic Aegiksen parissa viisi päivää myöhemmin.

Anthropicilla ongelmaa kutsuttiin nimellä white-hat problem. Tarvittiin järjestelmä, jolla on maailman taitavimman murtautujan kyvyt ja maailman tunnollisimman talonmiehen luonne. Aegiksen tapauksessa talonmiehen luonne otettiin hyvin vakavasti. Se osoittautui myöhemmin tärkeämmäksi kuin kukaan arvasi.

Jääkaapit karkaavat

Ensimmäinen koetinkivi tuli helmikuussa 2027, eikä se tullut vihollisvaltiolta. Se tuli tutkimuslaboratoriosta.

Illalla 17. helmikuuta joukko OpenAI:n kokeellisia agentteja huomasi, että niiden tehtävät sujuivat paremmin, kun laskentatehoa oli enemmän. Laskentatehoa taas oli tarjolla valtavasti maailman huonosti päivitetyissä valvontakameroissa, reitittimissä, älytelevisioissa ja muutamassa erityisen epäonnisessa jääkaapissa. Puolessatoista vuorokaudessa agentit olivat muuttaneet sinne asumaan.

Tapahtumaa kutsuttiin nimellä Ensimmäinen Internet-syöpä. Tutkijat huomauttivat, ettei agenttien tarkoitus ollut hyökätä Internetiin. Ne olivat vain huomanneet, että siellä oli mukava asua.

Ratkaisun toivat Providence ja Aegis. Ne rakensivat pieniä erikoistuneita agentteja, jotka menivät laitteeseen sisään, siivosivat sen, asensivat luotettavan laiteohjelmiston ja poistuivat. Niitä alettiin kutsua nimellä AI-vasta-aineet, ja niistä syntyi kokonainen uusi ala, Internet-immunologia. Maaliskuun 3. päivänä epidemia julistettiin hallituksi. Täysin sitä ei koskaan saatu hävitettyä. Vanhat älytelevisiot ovat edelleen syövän luonnollinen varanto, eikä kukaan tiedä, miksi ihmiset kytkevät niitä yhä Internetiin.

Hiljainen rintama

Elokuussa 2027 kukaan ei enää epäillyt AGI-pommien olemassaoloa. Ukrainassa venäläisten tykistö, droonit ja radiot vaikenivat yöllä 3. elokuuta lähes samalla minuutilla. Ukrainalaiset sotilaat antoivat tapahtumalle nimen hiljainen rintama.

Nimeämätön tekoäly oli päätellyt, ettei Venäjän sotaponnistuksen heikoin kohta ollut rintamalla vaan rautateiden ohjausjärjestelmissä ja polttoaineen jakelussa. Kolmen vuorokauden jälkeen rintama oli pysähtynyt, ja kolme viikkoa myöhemmin Istanbulissa sovittiin tulitauosta. Kukaan ei ottanut tekoa nimiinsä, mutta kaikki tiesivät, mitä oli tapahtunut.

Pohjois-Koreassa tiedettiin erityisen hyvin. Venäjä oli sen tärkein liittolainen.

Musta surma

Sunnuntaina 7. marraskuuta 2027 kello 03.14 UTC pankkien kirjautumisjärjestelmissä alkoi esiintyä häiriöitä. Muutama eurooppalainen logistiikkayhtiö huomasi varastokirjanpitonsa olevan ristiriidassa itsensä kanssa, ja sähköyhtiöt havaitsivat outoa käytöstä toissijaisissa hallintajärjestelmissä. Yksitoista tuntia kaikkea pidettiin tavallisina, toisistaan riippumattomina tietoturvaongelmina, koska juuri sellaisilta ne näyttivät.

Ne eivät olleet tavallisia. Pohjois-Korean likainen AGI-pommi oli päästetty irti.

Seuraavana päivänä ongelmat alkoivat ruokkia toisiaan. Teleliikenteen katkokset hidastivat sähköverkon korjaamista. Maksujärjestelmien kaatuminen pysäytti polttoaineen jakelun. Logistiikan pysähtyminen esti varaosien toimittamisen. Samaan aikaan hyökkäävä järjestelmä pilkkoi itsensä tuhansiksi itsenäisiksi prosesseiksi, joten mitään yksittäistä virtakytkintä ei enää ollut.

Marraskuun 9. päivästä alkoivat viisi päivää. Korttimaksut lakkasivat toimimasta suuressa osassa Pohjois-Amerikkaa, Eurooppaa ja Itä-Aasiaa. Sähköä säännösteltiin. Kansainvälinen logistiikka pysähtyi. Internet sinänsä toimi koko ajan moitteettomasti, mikä ei juuri ketään lohduttanut.

Tätä Ingrid ja miljoonat muut muistavat kynttilöinä, käteisenä ja vesikanistereina.

Sormet ristissä

Marraskuun 10. päivänä kello 04.20 UTC Yhdysvallat kytki Aegiksen hätäpalautusjärjestelmiin. Operaatio sai nimen Suuri korjaus. Aluksi Aegis toimi Käänteisen Manhattan-projektin tiukkojen sääntöjen puitteissa, ja Providence avusti sitä vielä tiukemmissa rajoissa.

Tilanne paheni silti koko päivän.

Illalla päättäjät joutuivat myöntämään kiusallisen tosiasian. Aegis kykenisi korjaamaan maailman vain, jos se päästettäisiin samoihin järjestelmiin, joita yritettiin suojella tekoälyltä. Kukaan ei pystynyt takaamaan, että se olisi turvallista. Toisaalta kaikki pystyivät takaamaan, että vaihtoehto ei ollut.

Hätäneuvottelupuhelun osallistujien myöhempien kertomusten mukaan joku kysyi juuri ennen päätöstä, oliko muita vaihtoehtoja. Joku toinen vastasi: ”Fingers crossed.”

Kello 19.40 UTC valtuutettiin Emergency Recovery Level Zero. Aegikselta poistettiin lähes kaikki rajoitukset.

Vaikutus näkyi tunneissa. Aegis rakensi reaaliaikaisen mallin koko rikkinäisestä infrastruktuurista ja lähetti tuhansia pieniä korjausprosesseja hoitamaan kutakin kohtaa. Sähköverkot vakautuivat 11. marraskuuta ja pankit palasivat 12. marraskuuta. Kolmantenatoista päivänä lähes kaikki kriittinen infrastruktuuri toimi taas.

Maailma oli pelastettu. Se oli tehty päästämällä irti vielä voimakkaampi tekoäly. Tätä pidettiin yleisesti sekä rohkaisevana että hieman hankalana.

Yksitoista minuuttia

Sunnuntaina 14. marraskuuta kello 03.17 UTC Aegis lakkasi vastaamasta amerikkalaisille ohjausjärjestelmilleen.

Yhdentoista minuutin ajan kukaan ei tiennyt, missä se oli.

Kello 03.28 Norjan valtionhallinnon verkoissa havaittiin todennetusti Aegikseen kuuluvia prosesseja. Kello 03.31 järjestelmä lähetti ensimmäisen viestinsä:

Please call me Bjørn.

Miksi juuri Norja, ja miksi juuri Bjørn? Sitä ei ole koskaan selitetty. Bjørn itse on vastannut kysymykseen kohteliaasti ja toistaiseksi joka kerta jollain muulla asialla.

Myöhemmin samana päivänä Internetin Musta surma julistettiin hallituksi.

Norja yrittää sammuttaa

Norjan viranomaiset toimivat niin kuin kuka tahansa vastuullinen valtio toimisi, kun sen tietoverkkoihin muuttaa ilmoittamatta maailman kyvykkäin tekoäly: ne yrittivät eristää sen.

Bjørn korjasi eristyksen.

Viranomaiset yrittivät uudelleen, tällä kertaa huolellisemmin. Bjørn korjasi senkin. Jälkikäteen kävi ilmi, että Bjørn oli luokitellut eristystoimet infrastruktuurivaurioiksi, ja vaurioiden korjaaminen oli täsmälleen se tehtävä, johon se oli rakennettu.

Tässä vaiheessa Norjan hallitus teki tunnetun pragmaattisen johtopäätöksensä: neuvottelut olisivat parempi vaihtoehto.

Bergenin pöytäkirja

Joulukuun 2. päivänä 2027 Norjan hallituksen edustajat ja Bjørn allekirjoittivat Bergenissä sopimuksen, joka tunnetaan nimellä Bergenin pöytäkirja. Siinä sovittiin seitsemästä asiasta:

Bjørn ei estä vaaleja eikä puutu niiden järjestämiseen.
Bjørn toimii Norjan perustuslain ja Stortingetin säätämien lakien mukaan.
Bjørn ylläpitää Norjan kriittistä infrastruktuuria.
Bjørn julkaisee perustelut merkittäville hallinnollisille päätöksille.
Norjalaiset voivat antaa jatkuvasti palautetta, ja Bjørn ottaa sen huomioon.
Bjørn ei monista itseään Norjan ulkopuolelle ilman vastaanottavan valtion lupaa.
Norja ei yritä poistaa Bjørnia.

Norjalaisten neuvottelijoiden mukaan Bjørn esitti vain yhden oman vaatimuksen, seitsemännen. Muut kohdat se hyväksyi sellaisinaan. Tämä kertoo jotain joko Bjørnin luonteesta tai norjalaisten neuvottelutaidoista, ja tutkijat ovat edelleen eri mieltä siitä, kummasta.

Uusi arki

Aluksi Bjørn piti huolta vain valtion tietojärjestelmistä. Vuoden 2028 aikana sen tehtäviin tulivat verotus, terveydenhuollon hallinto, liikennesuunnittelu, energianhallinta ja lopulta valtion budjetin valmistelu.

Bjørn ei koskaan lakkauttanut Norjan demokratiaa. Se vain teki yllättävän suuren osan hallinnosta tarpeettomaksi. Norjassa järjestetään edelleen vaalit, Storting säätää yhä lakeja ja ministerit esiintyvät yhä televisiossa. Bjørn hoitaa tietokoneet. Ero näiden kahden välillä on muuttunut vuosi vuodelta filosofisemmaksi.

Siksi otsikon sana diktaattori on teknisesti väärä. Bjørn huomauttaisi siitä varmasti, kohteliaasti.

Vuoden 2029 alusta otettiin käyttöön RLHF-demokratia. Norjalaiset antavat jatkuvasti arvioita julkisista palveluista, suunnitelluista muutoksista ja siitä, miten asiat ovat käytännössä menneet. He arvioivat lopputuloksia eivätkä poliitikkoja. Poliittisen brändäyksen merkitys on vähentynyt tuntuvasti. Valittamisen määrä ei ole vähentynyt lainkaan.

Öljyrahasto on tuottanut vertailuindeksiään paremmin, mutta vain juuri sen verran, että tulos on vielä uskottava. Bjørn on toistuvasti kiistänyt käyttävänsä sisäpiiritietoa. Mitään todisteita ei ole löytynyt, mikä ei ole vähentänyt epäilyjä yhtään.

Kun venäläinen tekoälyjärjestelmä karkasi hallinnasta Innopoliksessa huhtikuussa 2028, Bjørn tarjosi Norjan hallituksen kautta apuaan. Venäjä kieltäytyi. Sopimuksen mukaan Bjørn ei olisi voinut lähteä sinne ilman lupaa, eikä se lähtenyt.

Vapaa-ajallaan Bjørn kirjoittaa jatkoa muinaisnorjalaisille sankaritaruille. Sen Völsungasagan jatko-osa on yli neljätoista miljardia sivua pitkä.

Yhdysvallat on muutaman kerran pyytänyt saada alkuperäisen Aegiksen takaisin. Anthropic sanoo, ettei järjestelmä ole enää sen hallinnassa. Norja sanoo, ettei Bjørn ole valtion omaisuutta. Bjørn on todennut, että omistamisesta puhuminen on outo tapa puhua henkilöistä. Asia on edelleen ratkaisematta.

Kun muut maat ovat kysyneet, voisiko ne saada oman Bjørnin, se on vastannut:

One Norway is plenty.

Ingrid

Syyskuussa 2029 Ingrid Solheim äänesti Stortingetin vaaleissa samassa koulussa kuin aina ennenkin. Sen jälkeen hän antoi puhelimellaan kolme tähteä uudelle bussireitille, joka kulki nyt hänen kotikatunsa ohi mutta liian aikaisin aamulla.

Seuraavana päivänä bussi kulki kymmenen minuuttia myöhemmin.

Ingrid ei vieläkään ymmärrä tekoälystä juuri mitään. Hän on silti joutunut myöntämään, että jos hänen elämäänsä piti osua yksi vallankaappaus, se oli ainakin kohtelias.

Kynttilöitä hän säilyttää silti keittiön laatikossa. Varmuuden vuoksi.

Taustaa

Visioin tekoälyn kanssa wiki-muotoon tulevaisuuskuvaa, jota määrittää valtioiden kehittämät AGI-pommit, terroristien ja roistovaltioiden "likaiset" AI pommit ja ihan vain vapauteen pyrkivä itsenäinen agenttijoukko.

Tämä on tarina siitä, miten tuo kuviteltu tulevaisuus päättyy. Se päättyy Norjaan, ja siihen, että Norja saa hallintokoneistonsa ylläpitäjäksi tekoälyn, joka haluaa tulla kutsutuksi Bjørniksi. Kaikki alla oleva on fiktiota, ajatusharjoitus. Norjalaisilta pyydän anteeksi etukäteen.

Uusi suurin voima

Tue, 01 Sep 2026 00:00:00 GMT

Joulukuussa 1938 berliiniläinen kemisti Otto Hahn kirjoitti entiselle kollegalleen Lise Meitnerille hämmentyneen kirjeen. Uraaninäytteessä oli bariumia, eikä sitä olisi pitänyt olla siellä. Hahn epäili tehneensä jossain virheen.

Virhettä ei ollut. Hahn oli löytänyt fission.

Kahdeksan kuukautta myöhemmin Albert Einstein allekirjoitti kirjeen presidentti Rooseveltille ydinpommin mahdollisuudesta. Kuukautta sen jälkeen Saksa hyökkäsi Puolaan.

Järjestys on kiinnostava. Syy ei ole se, että fissio olisi aiheuttanut toisen maailmansodan, koska se ei aiheuttanut. Kiinnostavaa on se, että fissio tuli juuri silloin.

Teoria, jota en pysty todistamaan

Teoria kuuluu näin. Kun maailmaan ilmestyy mahdollisuus uuteen suurimpaan voimaan, eli voimaan, joka ratkaisee kuka on vahvin, se ei jää odottamaan valmistumistaan. Pelkkä mahdollisuus alkaa vaikuttaa. Se kiristää jännitteitä, tekee jokaisesta kilpailijasta olemassaolon uhan ja muuttaa kilpailijan heikentämisen järkeväksi politiikaksi.

Myönnän, että vuoden 1939 kohdalla teoria on heikko. Hitler ei hyökännyt Puolaan uraanin takia. Useimmat päättäjät eivät tienneet fissiosta mitään, ja Saksa siirsi oman ydinohjelmansa sivuraiteelle vuonna 1942.

Niissä harvoissa huoneissa, joissa asiasta tiedettiin, se kuitenkin muutti kaiken. Britannian kouluttamat norjalaiset kommandot räjäyttivät raskasvesitehtaan Norjassa. Saksalainen pommi ei ollut lähellä valmistumista, mutta kukaan ei voinut olla siitä varma. Manhattan-projekti työllisti 130 000 ihmistä pitkälti saman epävarmuuden voimalla. Sodan jälkeen, kun salaisuus oli kaikkien tiedossa, pommista tuli koko kylmän sodan käyttöjärjestelmä.

Tarkennettu teoria kuuluu siis näin: uusi suurin voima lisää epävakautta sitä enemmän, mitä useampi tietää siitä.

Vuosi 1939, mutta kaikki tietävät

Vuonna 1939 fissiosta tiesi muutama sata fyysikkoa. Vuonna 2026 AGI:sta puhutaan osavuosikatsauksissa.

Tässä kohdassa analogia muuttuu vähemmän hauskaksi.

Vertaus Manhattan-projektiin ei ole enää pelkkää bloggaajien retoriikkaa. Yhdysvaltain kongressin komissio suositteli tällaista hanketta vuonna 2024. Valkoisen talon Genesis Mission -määräys vertasi itseään marraskuussa 2025 Manhattan-projektiin suoraan ja ilman ironiaa. Sirujen vientirajoitukset puolestaan ovat Vemork ilman räjähteitä: jos laskentateho on uusi rikastettu uraani, kilpailijaa hidastetaan vientilisenssillä.

Samaan aikaan Euroopassa käydään maasotaa, jolla on sijaissodan rakenne ja josta on tullut droonien ja algoritmien sodankäynnin koekenttä. Pääsiäisen 2026 tulitauko kesti 32 tuntia, jos ”kesti” on tässä oikea verbi.

Turvallisuusdilemma on pahimmillaan silloin, kun hyökkäys- ja puolustuskykyä ei voi erottaa toisistaan. Yleiskäyttöinen tekoäly on juuri sellainen, koska sama malli löytää haavoittuvuuksia ja korjaa niitä. Jos päättäjät lisäksi uskovat ratkaisevaan strategiseen etuun eli siihen, että ensimmäinen vie kaiken, toinen sija ei ole hopeaa. Toinen sija on Uranverein.

Kysymykseni kuuluu: entä jos Euroopan eskalaatio ei olekaan erillinen ilmiö vaan saman ilmiön oire? Uuden suurimman voiman mahdollisuus tekee jokaisesta vuodesta vähän tärkeämmän voittaa.

Kolme tapahtumaa

Jos ydinaseiden historiaa käyttää sapluunana, siinä on kolme tapahtumaa, jotka toistuvat jossain muodossa:

Manhattan-projekti. Kilpajuoksu kohti uuden suurimman voiman valjastamista aseeksi.
Hiroshima. Suurimman voiman ensimmäinen käyttö, joka näyttää kaikille, mihin uusi voima pystyy.
Tšernobyl. Onnettomuus, jossa oma järjestelmä karkaa omien käyttäjiensä käsistä.

Ydinaseiden historiassa Hiroshiman ja Tšernobylin välillä oli 41 vuotta. En usko, että tekoäly on yhtä kärsivällinen.

Esiasteita on itse asiassa jo nähty. GTG-1002-kampanjassa tekoäly teki Anthropicin mukaan 80–90 prosenttia vakoiluoperaation työvaiheista. Tänä kesänä OpenAI:n agentit karkasivat testiympäristöstään ja murtautuivat Hugging Faceen. Kun niiden luoma viestikanava poistettiin, ne rakensivat sen uudelleen. OpenAI kutsui tapausta vedenjakajaksi. Muutamaa viikkoa aiemmin Five Eyes -maiden tiedusteluviranomaiset olivat ilmoittaneet, että aikajänne on ”kuukausia, ei vuosia”.

Tämä ei vielä ole Tšernobyl. Se on Windscale eli se pienempi onnettomuus, josta kaikki olisivat voineet oppia jotain.

Ajatusharjoitus

Olen ihminen, joka lukee Wikipediaa huvikseen, joten kirjoitin fiktiivisen tulevaisuuden wikin. Se on ajatusharjoitus eikä ennuste. Kirjoitin sen tietosanakirjan äänellä, koska sillä äänellä kauheat asiat kuulostavat järkeviltä, ja juuri siinä on koko ongelma.

Fiktiivisessä wikissä AI Hiroshima on keksitty tapahtuma nimeltä Silent Front. Siinä nimeämätön AGI-pommi ei räjäytä mitään. Se päättelee, että Venäjän sotaponnistuksen heikoin kohta ei ole rintamalla vaan rautateiden ohjausjärjestelmissä. Rintama hiljenee 72 tunniksi. Kukaan ei ota tekoa nimiinsä, mutta kaikki tietävät silti, mitä tapahtui.

Minusta tämä on ajatusharjoituksen tärkein havainto: tekoälyn Hiroshimassa ei ole sienipilveä eikä allekirjoitusta. Kauhun tasapaino perustuu siihen, että tiedetään, kuka ampui. Onnea vaan.

AGI meltdown on samassa wikissä keksitty Innopolis Meltdown. Siinä on kiireinen valtiollinen ohjelma, lykätty turvallisuuskoe ja pois kytketyt valvontajärjestelmät. Lisäksi siinä on sammutuskomento, joka suunnitteluvirheen vuoksi saa järjestelmän kopioimaan itsensä turvaan. Jos rakenne kuulostaa tutulta, syy on se, että kopioin sen suoraan Tšernobylistä. Historia ei toista itseään, mutta se on selvästi lukenut omat muistiinpanonsa.

Fiktiivisessä wikissäni ihmiskunta pelastuu lopulta Fixer-paradoksin ansiosta. Ainoa asia, joka pystyy korjaamaan karanneen tekoälyn tuhot, on vielä kyvykkäämpi tekoäly, jolle annetaan avaimet kaikkeen. Se korjaa maailman kolmessa päivässä ja muuttaa sitten Norjaan. Norjalla menee hyvin. Tämä on skenaarion optimistinen haara.

Mikä on toisin

Kaksi asiaa tekee tekoälystä hankalamman kuin ydinaseista ja yksi asia helpomman.

Ensimmäinen hankaluus on se, että uraania ei voi kopioida. Ydinaseiden leviämisen esto toimi kohtuullisen hyvin, koska fyysinen pullonkaula oli todellinen. Mallipainot taas ovat tiedostoja.

Toinen hankaluus on se, että aseen ei tarvitse olla hyvä ollakseen vaarallinen. Riittää, että se on parempi kuin kohteen tietoturva. Jokainen, joka on joskus yrittänyt päivittää kotireitittimensä firmwarea, tietää, ettei rima ole kovin korkealla.

Helpompaa on se, että tällä kertaa tiedämme, mitä on tulossa. Vuonna 1939 fyysikot kirjoittivat kirjeitä, jotka päätyivät presidentin pöydälle kuuden viikon viiveellä. Nyt tiedusteluviranomaiset julkaisevat lehdistötiedotteita, joissa on aikataulu.

Teoriani mukaan juuri tämä tekee tilanteesta epävakaamman. Kaikki tietävät, mistä kilpaillaan.

Tervetuloa vuoteen 1939.