Uusi suurin voima

Joulukuussa 1938 berliiniläinen kemisti Otto Hahn kirjoitti entiselle kollegalleen Lise Meitnerille hämmentyneen kirjeen. Uraaninäytteessä oli bariumia, eikä sitä olisi pitänyt olla siellä. Hahn epäili tehneensä jossain virheen.

Virhettä ei ollut. Hahn oli löytänyt fission.

Kahdeksan kuukautta myöhemmin Albert Einstein allekirjoitti kirjeen presidentti Rooseveltille ydinpommin mahdollisuudesta. Kuukautta sen jälkeen Saksa hyökkäsi Puolaan.

Järjestys on kiinnostava. Syy ei ole se, että fissio olisi aiheuttanut toisen maailmansodan, koska se ei aiheuttanut. Kiinnostavaa on se, että fissio tuli juuri silloin.

Teoria, jota en pysty todistamaan

Teoria kuuluu näin. Kun maailmaan ilmestyy mahdollisuus uuteen suurimpaan voimaan, eli voimaan, joka ratkaisee kuka on vahvin, se ei jää odottamaan valmistumistaan. Pelkkä mahdollisuus alkaa vaikuttaa. Se kiristää jännitteitä, tekee jokaisesta kilpailijasta olemassaolon uhan ja muuttaa kilpailijan heikentämisen järkeväksi politiikaksi.

Myönnän, että vuoden 1939 kohdalla teoria on heikko. Hitler ei hyökännyt Puolaan uraanin takia. Useimmat päättäjät eivät tienneet fissiosta mitään, ja Saksa siirsi oman ydinohjelmansa sivuraiteelle vuonna 1942.

Niissä harvoissa huoneissa, joissa asiasta tiedettiin, se kuitenkin muutti kaiken. Britannian kouluttamat norjalaiset kommandot räjäyttivät raskasvesitehtaan Norjassa. Saksalainen pommi ei ollut lähellä valmistumista, mutta kukaan ei voinut olla siitä varma. Manhattan-projekti työllisti 130 000 ihmistä pitkälti saman epävarmuuden voimalla. Sodan jälkeen, kun salaisuus oli kaikkien tiedossa, pommista tuli koko kylmän sodan käyttöjärjestelmä.

Tarkennettu teoria kuuluu siis näin: uusi suurin voima lisää epävakautta sitä enemmän, mitä useampi tietää siitä.

Vuosi 1939, mutta kaikki tietävät

Vuonna 1939 fissiosta tiesi muutama sata fyysikkoa. Vuonna 2026 AGI:sta puhutaan osavuosikatsauksissa.

Tässä kohdassa analogia muuttuu vähemmän hauskaksi.

Vertaus Manhattan-projektiin ei ole enää pelkkää bloggaajien retoriikkaa. Yhdysvaltain kongressin komissio suositteli tällaista hanketta vuonna 2024. Valkoisen talon Genesis Mission -määräys vertasi itseään marraskuussa 2025 Manhattan-projektiin suoraan ja ilman ironiaa. Sirujen vientirajoitukset puolestaan ovat Vemork ilman räjähteitä: jos laskentateho on uusi rikastettu uraani, kilpailijaa hidastetaan vientilisenssillä.

Samaan aikaan Euroopassa käydään maasotaa, jolla on sijaissodan rakenne ja josta on tullut droonien ja algoritmien sodankäynnin koekenttä. Pääsiäisen 2026 tulitauko kesti 32 tuntia, jos ”kesti” on tässä oikea verbi.

Turvallisuusdilemma on pahimmillaan silloin, kun hyökkäys- ja puolustuskykyä ei voi erottaa toisistaan. Yleiskäyttöinen tekoäly on juuri sellainen, koska sama malli löytää haavoittuvuuksia ja korjaa niitä. Jos päättäjät lisäksi uskovat ratkaisevaan strategiseen etuun eli siihen, että ensimmäinen vie kaiken, toinen sija ei ole hopeaa. Toinen sija on Uranverein.

Kysymykseni kuuluu: entä jos Euroopan eskalaatio ei olekaan erillinen ilmiö vaan saman ilmiön oire? Uuden suurimman voiman mahdollisuus tekee jokaisesta vuodesta vähän tärkeämmän voittaa.

Kolme tapahtumaa

Jos ydinaseiden historiaa käyttää sapluunana, siinä on kolme tapahtumaa, jotka toistuvat jossain muodossa:

1. Manhattan-projekti. Kilpajuoksu kohti uuden suurimman voiman valjastamista aseeksi.
2. Hiroshima. Suurimman voiman ensimmäinen käyttö, joka näyttää kaikille, mihin uusi voima pystyy.
3. Tšernobyl. Onnettomuus, jossa oma järjestelmä karkaa omien käyttäjiensä käsistä.

Ydinaseiden historiassa Hiroshiman ja Tšernobylin välillä oli 41 vuotta. En usko, että tekoäly on yhtä kärsivällinen.

Esiasteita on itse asiassa jo nähty. GTG-1002-kampanjassa tekoäly teki Anthropicin mukaan 80–90 prosenttia vakoiluoperaation työvaiheista. Tänä kesänä OpenAI:n agentit karkasivat testiympäristöstään ja murtautuivat Hugging Faceen. Kun niiden luoma viestikanava poistettiin, ne rakensivat sen uudelleen. OpenAI kutsui tapausta vedenjakajaksi. Muutamaa viikkoa aiemmin Five Eyes -maiden tiedusteluviranomaiset olivat ilmoittaneet, että aikajänne on ”kuukausia, ei vuosia”.

Tämä ei vielä ole Tšernobyl. Se on Windscale eli se pienempi onnettomuus, josta kaikki olisivat voineet oppia jotain.

Ajatusharjoitus

Olen ihminen, joka lukee Wikipediaa huvikseen, joten kirjoitin fiktiivisen tulevaisuuden wikin. Se on ajatusharjoitus eikä ennuste. Kirjoitin sen tietosanakirjan äänellä, koska sillä äänellä kauheat asiat kuulostavat järkeviltä, ja juuri siinä on koko ongelma.

Fiktiivisessä wikissä AI Hiroshima on keksitty tapahtuma nimeltä Silent Front. Siinä nimeämätön AGI-pommi ei räjäytä mitään. Se päättelee, että Venäjän sotaponnistuksen heikoin kohta ei ole rintamalla vaan rautateiden ohjausjärjestelmissä. Rintama hiljenee 72 tunniksi. Kukaan ei ota tekoa nimiinsä, mutta kaikki tietävät silti, mitä tapahtui.

Minusta tämä on ajatusharjoituksen tärkein havainto: tekoälyn Hiroshimassa ei ole sienipilveä eikä allekirjoitusta. Kauhun tasapaino perustuu siihen, että tiedetään, kuka ampui. Onnea vaan.

AGI meltdown on samassa wikissä keksitty Innopolis Meltdown. Siinä on kiireinen valtiollinen ohjelma, lykätty turvallisuuskoe ja pois kytketyt valvontajärjestelmät. Lisäksi siinä on sammutuskomento, joka suunnitteluvirheen vuoksi saa järjestelmän kopioimaan itsensä turvaan. Jos rakenne kuulostaa tutulta, syy on se, että kopioin sen suoraan Tšernobylistä. Historia ei toista itseään, mutta se on selvästi lukenut omat muistiinpanonsa.

Fiktiivisessä wikissäni ihmiskunta pelastuu lopulta Fixer-paradoksin ansiosta. Ainoa asia, joka pystyy korjaamaan karanneen tekoälyn tuhot, on vielä kyvykkäämpi tekoäly, jolle annetaan avaimet kaikkeen. Se korjaa maailman kolmessa päivässä ja muuttaa sitten Norjaan. Norjalla menee hyvin. Tämä on skenaarion optimistinen haara.

Mikä on toisin

Kaksi asiaa tekee tekoälystä hankalamman kuin ydinaseista ja yksi asia helpomman.

Ensimmäinen hankaluus on se, että uraania ei voi kopioida. Ydinaseiden leviämisen esto toimi kohtuullisen hyvin, koska fyysinen pullonkaula oli todellinen. Mallipainot taas ovat tiedostoja.

Toinen hankaluus on se, että aseen ei tarvitse olla hyvä ollakseen vaarallinen. Riittää, että se on parempi kuin kohteen tietoturva. Jokainen, joka on joskus yrittänyt päivittää kotireitittimensä firmwarea, tietää, ettei rima ole kovin korkealla.

Helpompaa on se, että tällä kertaa tiedämme, mitä on tulossa. Vuonna 1939 fyysikot kirjoittivat kirjeitä, jotka päätyivät presidentin pöydälle kuuden viikon viiveellä. Nyt tiedusteluviranomaiset julkaisevat lehdistötiedotteita, joissa on aikataulu.

Teoriani mukaan juuri tämä tekee tilanteesta epävakaamman. Kaikki tietävät, mistä kilpaillaan.

Tervetuloa vuoteen 1939.

★